• Toimitus

Valkoinen tiikeri

Uusi Netflix Originals -tuotantoon kuuluva elokuva luo potentiaalisen vaaran todellisille väkivallanteoille.


Huom! Arvio sisältää juonipaljastuksia, joten jos haluat katsoa elokuvan ilman mitään etukäteistietoja, niin lukeminen kannatta keskeyttää nyt. Tervetuloa takaisin leffan jälkeen.


Netflix Originals -tuotantoon kuuluva The White Tiger, Valkoinen tiikeri (2021) perustuu Aravind Adigan samannimiseen menestyskirjaan (2008). Kirjasta poiketen Ramin Bahranin ohjaama fiktiivinen Netflix-leffa luo potentiaalisen vaaran todellisille väkivallanteoille.


Intiaan sijoittuva elokuva rakentuu Balramin (Adarsh Gourav) kerronnalle, jossa hän kertaa elämäntarinansa sähköpostikirjeessä Kiinan pääministeri Wen Jiabaolle, joka on tulossa vierailulle Intiaan tapaamaan merkittäviä yritysjohtajia. Balram oli alun perin palvelija ja nyt hän on menestyvä yrittäjä Intian piilaaksossa Bangaloressa. Hän haluaa kertoa pääministerille oikean totuuden Intiasta.


Vaikka elokuva on rakennettu mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi, jopa humoristisesti, herättää se kuitenkin voimakkaita tunteita yhteiskunnallisten epäkohtien ja erityisesti Intian raastavan kastijärjestelmän osalta.


Intiassa elää maaseudun kylissä ja suurkaupunkien ympärille nousseissa slummeissa hyvin vaatimattomissa oloissa, köyhyydessä ja ajoittain nälässäkin 540 miljoonaa ihmistä. Balram on syntynyt ja kasvanut yhdessä tämänkaltaisessa köyhässä kylässä perheessä, jota hallitsee rautaisella kädellä kuivakka mummo, joka määrää perheenjäsenten työpaikat ja jopa naimakaupat. Balramin mukaan Intia jakaantuu valon Intiaan ja pimeyden Intiaan. Kotikyläänsä hän kutsuu pimeydeksi.


Intiassa on lukutaidottomia enemmän kuin missään muussa maailman maassa, on arvioitu, että yli neljännes kansasta ei osaa lukea. Balram kuitenkin menestyi koulussa niin hyvin, että koulutarkastaja kutsuu häntä valkoiseksi tiikeriksi, harvinaiseksi olennoksi, joka ilmestyy vain kerran sukupolvessa. Koulutarkastaja lupaa järjestää Balramille opiskelustipendin Delhiin, mutta mummo on eri mieltä. Hän pakottaa Balramin teekauppaan töihin veljensä seuraksi, ja koulunkäynti loppuu kolmen vuoden jälkeen.


Aikuisena Balram haluaa ja pääsee autonkuljettajaksi kylän vuokraisännän Yhdysvalloissa opiskelleelle pojalle Ashokille (Rajkummar Rao). Vaikka Intian lain mukaan kastijärjestelmästä johtuva syrjintä on kiellettyä, niin todellisessa elämässä alempikastisia syrjitään ja pahoinpidellään. Elokuva tuo synkän eriarvoisuuden esiin näyttämällä kuinka kylän vuokraisäntä ja hänen toinen poikansa nimittelevät, läimivät ja potkivat Balramia. Elokuva näyttää myös Intian todellinen syövän, virkamiesten korruption, yleisyyden. Balramin työnantajat lahjovat surutta ministereitä ja jopa osavaltion pääministeriä (Intiassa on 29 osavaltiota ja 7 liittovaltion aluetta) saadakseen viedä kivihiiltä valtion kaivoksista maksamatta veroja.


Intian väestö jakaantuu neljään pääkastiin ja tuhansiin alakasteihin, lisäksi on vielä kastittomat. Balramin mukaan nykyään on kuitenkin enää vain kaksi kastia, iso- ja pienimahaiset ihmiset. Pienimahaiset kasvavat palvelijoiksi ja heidät pidetään työnantajalle lojaaleina ja kuuliaisena ottamalla hyvin selvää työnhakijan koko perheestä. Elokuvassa ei vihjata, vaan kerrotaan ja näytetään suoran toiminnan kautta, että mikäli palvelijat varastavat työnantajaltaan ja karkaavat, niin työntekijän perhe ja sukulaiset tapetaan. Balram kutsuu järjestelmää kukkohäkiksi, jossa kukot tietävät joutuvansa teuraaksi, mutta kukaan ei koeta paeta häkistään.


Ashok ja hänen vaimonsa ovat asuneet ja kouluttautuneet Yhdysvalloissa, joten he kohtelevat Balramia hieman paremmin kuin muut työnantajaperheessä. Ystävällisyys ei kuitenkaan ohita luokkajärjestelmää, joten Ashokin pitkällä työmatkalla pariskunta asuu loistohotellin sviitissä ja Balram muiden autonkuljettajien tapaan hotellin autohallin kosteassa, haisevassa ja torakoita kuhisevassa varastohuoneessa likaisen patjan päällä. Balram saa kokea muiden perheenjäsenten osalta hetkellistä ja keinotekoista ystävällisyyttä vasta, kun häntä pyydetään ottamaan vastuu Ashokin vaimon aiheuttamasta vakavasta onnettomuudesta. Balmar joutuu allekirjoittamaan asiakirjan, jossa hän tunnustaa syyllisyytensä. Tämä automaattinen ja syvään juurtunut alistuneisuus ilman mitään vastakorvausta herättää Balramissa jälkikäteistä katkeruutta.


Katkeruus alkaa kehittyä raivoksi, joten sateisessa säässä Balram ryöstömurhaa Ashokin raa'alla ja julmalla tavalla. Murha järkyttää Balramia, mutta pian ajatus muuttuu ja hän alkaa kutsua elämäänsä menestystarinaksi.


Entiseltä työnantajaltaan oppimilla toimintametodeilla Balram syrjäyttää kilpailijansa ja käynnistää menestyvän bisneksen Bangaloressa. Lehtiotsikko kertoo 17-henkisen perheen kuolemasta. Balram ei tiedä miten hänen perheelleen on käynyt, hän voi vain arvailla, mutta nyt hän on liikemies, rikas ja päässyt lopultakin pimeydestä valoon. Balram käyttää nyt nimeä Ashok.


Näyttelijäsuoritukset ovat vahvoja ja uskottavia sivurooleja myöten, elokuva tuntuu hyvin todenmakuiselta. Juoni on sujuva ja hyvin etenevä. Kaiken kaikkiaan ajatuksia herättävä toteutus, mutta sisällöllisesti leffassa on moraalinen ja eettinen ongelma. Aikuisten elokuvasaduissa voi tapahtua mitä vain, mutta yleensä loka lentää lopulta pahan niskaan. Joissakin saduissa paha voittaa, mutta silloin elokuva on yleensä selkeästi saduksi miellettävä fiktio.


Valkoinen tiikeri on sijoitettu todelliseen valtioon, todellisiin kaupunkeihin ja se sisältää faktafiktioita ja joissakin tapauksissa jopa dokumentaarisia piirteitä. Elokuvan pääsankari ryöstömurhaa työnantajansa ja kertoo hymyillen elokuvan lopuksi "Olen vaihtanut puolta. Minä tein sen. Karkasin häkistä". Hetkellisesti katsojalle tulee olo, että aivan oikein, täysin oikeutettu homma, hyvä ja yritteliäs mies! Jos näin tuntee (karkkipussin kera) leffaa katsova koulutettu länsimaalainen, niin voi vain kuvitella niitä tuntemuksia, joita elokuva aiheuttaa puolessa miljardissa köyhässä ja nälkäisessä Intialaisen slummin asukkaassa.


Aravind Adigan kirja, jossa köyhyydestä nousemisen malliksi tarjotaan työnantajan ryöstömurhaa ei ole niin ongelmallinen kuin Ramin Bahranin elokuva. Intian ääriköyhä ja lukutaidoton väestönosa käsittää 350 miljoonaa ihmistä, jotka miettivät joka päivä, kuinka elämästä saisi paremman. Nämä tuskin ostavat kirjoja sivistääkseen itseään, mutta hekin katsovat televisiota ja elokuvia mahdollisuuksiensa mukaan. Intiassa on lähestulkoon 900 kaupallista televisiokanavaa, joten valinnanvaraa riittää.


Intian puoli miljardia heikompiosaista asukasta näkevät varmasti Valkoisessa tiikerissä vaihtoehtoisen toimintamallin parempaan elämään. Jos yksikin promille tuosta määrästä näkee elokuvan elämänsä jossakin vaiheessa ja olisi sopivan sekaisin kopioimaan näkemäänsä käytännössä, tarkoittaisi se 500.000 potentiaalista väkivallantekoa. Yksikin elokuvan, minkä tahansa elokuvan, provosoima väkivallanteko on tietenkin liikaa. Elokuvan tekijöille ei voida sälyttää vastuuta katsojien teoista, mutta Valkoisen tiikerin loppuratkaisu voidaan kyllä kyseenalaistaa - loppuratkaisu, jossa julmasta ryöstömurhasta voi selvitä hymyillen ja elämä parantua kertaheitolla. Maassa, jossa tehdään 80 murhaa päivässä. Maassa, jossa se todella voisi onnistua.


Moraalia venyttäen itse elokuva on kuitenkin hieno ja puhutteleva katselukokemus. * * * *


Päälähteet: Wikipedia ja National Herald India




Katso traileri


SAATAVILLA 4K ULTRA HD